event-banner
asd

Punomo

26.9.2025

22.30 - 02.00

Vanha 123

Kaivokatu 37b, 06100, Porvoo


- katselee tapahtumaa

asd

Liput

Tietoa lipuista

LIPPUJEN HINNAT:


Ennakkoliput: Aikuinen 20€, opiskelija, eläkeläinen tai työtön 15€

Liput ovelta 25€

Kuvaus

Porvoo Jazz Festival järjestää tänä vuonna myös myöhäisillan keikat Vanha 123:ssa. Perjantai-illan tanssilattian lämmitttää Punomo!

Punomo on kahdeksanhenkinen soul-yhtye, jonka omintakeisessa vintagesoundissa soul- ja funk-musiikin perinteisiin vahvasti nojaava estetiikka on punottu ennenkuulumattoman luontevalla ja puhuttelevalla tavalla yhteen suomenkielisten lyriikoiden kanssa. Tämä yhdistelmä tuntuu ilahduttavan tuoreelta - on kuin bändi olisi tupsahtanut aikakoneella jostakin tuntemattomasta suomalaisesta soul-menneisyydestä tähän päivään. 

Punomon musiikillinen maailma huokuu ajattomuutta, musiikin parantavaa voimaa ja toiveikkuutta. Livenä yhtyeen vaikuttava kahdeksan muusikon kokoonpano on ihastuttanut veikeällä, elämänmyönteisellä energiallaan yleisöä laajasti iästä ja genrerajoista riippumatta. 

Punomon musiikin takana ovat yhtyeen rumpali Lauri Levanto ja laulaja Johanna Rauma. Yhtyeen alkuvuodesta 2022 julkaistu debyyttialbumi Punomo (2022) keräsi suitsutusta ja erinomaisia arvioita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Debyytti sai odotettua jatkoa helmikuussa 2025 Punomon julkaistessa toisen albuminsa Kahdeksan kertaa

EARLYBIRD-koodilla normaalihintaisesta lipusta 5€ alennusta. Koodi on voimassa juhannukseen asti!

Lue lisää

Tiedot

TapahtumaPunomo
JärjestäjäPorvoo Jazz Festival
PaikkaVanha 123, Porvoo
Päivämäärä26.9.2025
Aika22.30 - 02.00
IkärajaK-18

Copyright Biletti.fi @ 2025